Harkitsetko ilmatäytteistä SUP -lautaa?

Tein pienen jutun viime syksynä ensimmäisestä kokemuksestani ilmatäytteisen SUP -laudan täytöstä ja käytöstä.  Nyt minulla kokemusta lisää, joten päivitin kirjoitusta hieman.

Ilmatäytteinen SUP -lauta?

 

Vuoden ensimmäinen SUP!

Maaliskuun 18.päivä ja vuoden ensimmäinen SUP tehty! Aivan loistavaa.  Sää oli aurinkoinen (+6 C), Perniönjoessa oli muutamia pieniä jäälauttoja väisteltäväksi, ja oli suppaus taas vaan niin ihanaa. Asuvalinta oli onnistunut, vain neopreenikäsineet olivat liikaa, niinpä ne joutuivat laudan nyöreihin retken ajaksi.

Samalla oli ensimmäinen kerta myös uudella ensimmäisellä omalla ilmatäytteisellä laudalla, Fanatic Falcon Airilla, on kyllä mieluinen lauta.  Pumppaaminen sähköpumpulla sujui betonimöhkäleen päällä mainiosti, maa olikin yhtä kuravelliä, ei siinä olisi voinut lautaa käsitellä, ellei olisi samalla ottanut mutakylvyn.  Ja tuli todennettua, että siinä ajassa, kun pumppu hoitaa homman, voi tehdä muut valmistelut. Suppaus sujuu hyvin siis myös ilmatäytteisellä laudalla.

Jotta tulisi hattutemppu ensimmäisistä kerroista niin olihan minulla ensimmäistä kertaa mukana myös Polar M400 urheilukello, sen karttakuva on kyllä vähän vaatimaton, mutta matkaksi kertoi taivalletun 2,1 km.  Vähäinen on tuo määrä kilometrejä, mutta ihan passeli näin vuoden ekaksi kerraksi.

Tästä alkakoon ihana SUP-kesä!

P.S. Päivän ekakertojen sarjan kruunasi vuoden ensimmäinen grillaus: makkarat grilliin ja sinappia päälle.  On tässä kyllä jo ihan kesän tuntua.

Fanatic Falcon Air 12’6” pakkauksesta käyttökuntoon

Tänään oli ohjelmassa uuden laudan ensitäyttö. Samalla harjoiteltiin miehen kanssa videon tekemistä: videointi päälle ja reppua tutkimaan. Yksi vähäpätöinen asia jäi tekemättä, kuka nyt kaipaa evää lautansa pohjaan, ei kukaan, ainakaan olohuoneessa. Mutta tiedoksi, vaikka en videolla sitä esiin kaiva,  niin kyllä se repun taskussa oli.

Fanaticin de luxe -reppu on kyllä laadukkaan tuntuinen.  Hyvät, isot pyörät ja kaikki remmit tukevia ja klipsut jykeviä, runsaasti kahvoja ja pehmustetut repunolkaremmit.  Kyllä tuolla kelpaa SUP-lautaa kuljetella.  Lisäksi se on aika soma.

Itse lautahan on herkku! Menin viime kesänä muutaman kerran tuollaisella, ja tykästyin kovasti, joten päätin sellaisen itsellenikin hankkia. Nyt ei enää puutukaan kuin virtaavat vedet ja loiskuvat laineet!

Sähköpumppu, ei tule väsy eikä hiki

Ilmatäytteistä SUP-lautaa olen syksyllä muutaman kerran käsin pumpannut.  Kokemus oli sellainen, että sähköpumppu meni hankintaan.  Muutaman arvostelun verkkossa luettuani päädyin Auqa Marina Super Electric SUP Pump E-Pumpe Saksasta tilattuna. Hinta oli 149,90€ ja postitus 19,90€.  Toimitus oli nopea, tuli alle viikossa.

Tänään sitten pistin pumpun hommiin olohuoneessa.  Arvosteluissa olikin jo kerrottu, että tämä malli on aika kovaääninen, ja niin se onkin.  Korvatulpat voi olla hyvä lisävaruste SUP-kassiin. Mutta eipä tullut hiki eikä väsy, ihanaa! Pumppausaika oli 13.5 minuttia (19psi), siinä ajassa voi sitten rannassa laittaa muuten varusteet kuntoon, pumppua kun ei tarvitse vahtia tai ainakaan pitää mitenkään kiinni.  Lisävarusteena hankittiin soma pieni akku, joka kulkee kätevästi pumpun seurana pumpattavan laudan viereen (Biltema). Toivottavasti vielä tänä vuonna pääsee testaamaan ihan luonnossakin, mutta onpa välineet valmiina kevättä varten, vaikka ei niin onnellisesti kävisi.

Ilmatäytteinen SUP-lauta?

(Huom!  Vuodesta 2018 alkaen Mian suppauksista kerrotaan blogissa Mia Suppaa (www.miasuppaa.fi). Tervetuloa sinne! )

Mietitkö ilmatäytteisen SUP-laudan hankintaa? Onko sitä vaikea kuljettaa? Miten sujuu pumppaaminen? Saako sen helposti kasattua reppuun?

Tänään kuljetin ja käytin ilmatäytteistä SUP-lautaa ensimmäistä kertaa niin, että se oli aluksi repussa ja päätyi myös sinne suppauksen jälkeen. Tässä aidot ensimmäisen kerran kokemukset.

  1. Reppu on kevyt kantaa sekä myös lauta täytettynä.  Lauta on niin paljon keveympi kuin kovat laudat, että ilokseen kantelee.
  2. Menee autoon todella paljon helpommin kuin kova lauta katolle.
  3. Pumppaaminen on hidasta ja työlästä.  Hankintalistalla akkukäyttöinen pumppu.
  4. Tyhjentäminen ja reppuun kasaaminen todella vaivatonta.

SUP-lauta tänään Fanatic Ray Air 12’6”, joka oli oikein hyvä ja mukava retkilauta. Lue lisää sekä retkestä että laudasta päivän SUP-tarinasta.

 

Päivitys heinäkuu 2017 

Oma ilmatäytteinen lauta (Fanatic Falcon Air 12’6”) on nyt ollut käytössä muutaman kuukauden ja useita käyttökertoja ja erilaisia retkiä on takana.  Viime syksyn ensimmäisen käyttökerran havainnot pitävät edelleen paikkansa. Ilmatäytteistä lautaa on helppo käsitellä, kevyt kantaa ja se menee hyvin ja helposti autoon.  Ja olen hankkinut sähköpumpun, joka on käytössä aivan ihana. Kovin  nopea se ei ole pumppaamaan, mutta toisaalta siinä ajassa, kun se hoitaa homman, saa samalla laitettua muuten välineet lähtökuntoon ja on valmis sitten heti vesille.

Mikä on parasta omassa ilmatäytteisessä SUP -laudassa? Se, että tulee lähdettyä pidemmille ja mielenkiintoisille retkille. Sen suhteen tämä kesä on aivan erillainen kuin aikaisemmat, retkien määrä on lisääntynyt ja melonnat pidentyneet.  Tulee osallistuttua järjestetyille retkille, sekä tulee myös sovittua SUP -ystävien kanssa retkiä. Nauttinut kesästä ihan uudella tasolla!

Fanatic Falcon Air: pakkauksesta käyttökuntoon (sähköpumppu käytössä)

Sähköpumppu