Välineet

Laudat

Neljäs SUP -kesä alkamassa.  Välineitä kertyy pikkuhiljaa lisää tarpeen mukaan.  Minulla on kaksi kovaa lautaa, molemmat ovat tosi hyviä ja mukavia.  Ensimmäinen lautani Bic 11.4 on tukeva ja vakaa, sellainen kiva mattolaituri, joka aallokossa sanoo kivasti tumps-tumps-tumps laskeutuessaan taas alas aallonharjalta.  Ei ehkä nopea, mutta luotettava. Viime kevään hankinta Starboard freeride on toista maata, nopeampi, rikkoo aallon sulavalla muodollaan ja heiluu kivasti koko ajan. Tykkään molemmista tosi paljon.

Kovat laudat on hankala kuljettaa eri paikkoihin, niin silti, että minulla on parikin omaa lautaa,  käytän myös varsin paljon vuokralautoja. Sitä paitsi on mukava ja kiinnostavaakin kokeilla erilaisia lautoja.  Itse tykkään enemmän kovista laudoista, silti on todettava, että suurin osa kokeilemistani ilmatäytteisistä on ollut oikein mukavia.  Pariin muovisiin ‘vauvanamme’ tai ‘muoviämpäri’ -malleihin olen törmännyt, niistä en ole ollut innostunut.  Niillekin varmaan kannattajansa löytyy.

Koska kovat laudat todellakin ovat varsin haasteellisia kuljettaa, päädyin tänä keväänä hankkimaan ensimmäisen oman ilmatäytteisen SUP -laudan, Fanatic Falcon Air 12’6” ja se on aivan ihana! Liikkuu niin sulavasti ja ketterästi, ja on se kauniskin.  Ja kun kaverina on lisäksi sähkökäyttöinen pumppu, niin täyttökin sujuu mukavasti.

Neopreenitossut

Neopreenitossut ovat mukavat kävellessä kivikkoisella rannalla ja viileimmillä säillä.  Viime syksyllä hankin pidempivartiset kylmempiä säitä varten (kuvassa). Ennestään minulla on lyhytvartiset tossut, ne eivät ole erityisen lämpimät, mutta jollain rannoilla varsin hyödylliset kesäaikaankin.  Vaikka laudan päällä on kyllä mukavinta olla ihan avojaloin.

Märkäpuvut

Märkäpukujakin minulta löytyy kaksi. Ensimmäinen hankita oli keväällä 2015: Tuli hankittua märkäpuku alkukesän viileitä vesiä varten.  Kuva ohessa, tarina hankinnasta: postaus 18.04.2015.

La 25.4. oli märkäpuku päällä ensimmäistä kertaa supatessa. Malli oli oikein mukava päällä ja sen kanssa oli hyvä liikkua, ei mitään epämukavaa tai kiristävää.  Lopettaessa tuumasin, että olipa hyvä retki, oli kuiva ja lämmin, ei kastunut ollenkaan, pukukin kuiva.

Niinhän sitä luuli. Hyvä on tietämättömän olla.  Normivaatteita vaihtaessa huomasi, että märkäpukuhan oli ihan märkä ja kaikki sen alla myös. No nimihän on märkäpuku, ja tärkeintä: puku toimii.  Olo oli supatessa hyvä, kuiva ja lämmin.  Mutta kunhan kelit lämpenevät ja vesi myös, mieluummin jossain muussa asussa :).

Toisen, lyhyt lahkeisen ja lyhyt hihaisen hankin sitten keväällä 2016 lämpeneviä ilmoja, mutta vielä viileitä vesiä varten.  Se onkin tosi mukava käytössä.

SportTracker

SportTrackerilla on näppärä tallentaa melottu reitti, edetyt kilometrit ja käytetty aika. Sieltä saa kuvakopion vaikka SUP-tarinoiden kuvituksiin.

 

Perusvälineet

Perustarvikkeet ovat tietty lauta, mela ja karkuremmi ja/tai kelluntaliivi.  Näitä saa vuokrattua jo monesta paikasta (kesäaikaan).

Lisävarusteina käteviä ovat vedenkestävä kello, vedenpitävä pussukka puhelimelle, pidemmille retkille lämpimällä säällä juomavyö vedellä varustettuna (esim. juoksijan pullovyö) ja syksyn viiletessä neopreenitossut ja pyöräilykäsineet.  Ai niin, silmä/aurinkolasien turvanaru on hyvä lisä myös.

Lautoja tuli kokeiltua viime kesä muutamaa mallia.  Kiinteät olivat mukavampia ja vakaampia kuin puhallettavat.  Ensimmäisellä kerralla oli hyvä olla isompi ja vakaampi lauta, jatkossa sporttisempi oli ketterämpi ja siten mukavampi.  Yksi ‘muoviammemalli’ oli mielestäni lähinnä kauhea.

Syksyllä 2014 iski halu ostaa mökille oma lauta, kun siellä lähellä ei ole kunnon lautavuokrausmahdollisuutta.  Tulihan se sitten hankittua, käytetty BicSport 11′ 4” acs SUP edulliseen syyshintaan lokakuussa, kahtena päivänä ehdin sitä kokeilla, on se vaan ihana :).

Sitten seuraavana syksynä 2015 iski uusi lautakuume, tykästyin nopeampaan Starboard Freerideen kokeiltuani sellaista TwentyKnotsin vuokrauspisteellä.  Asiaa lämmiteltyäni talven yli, hankin sellaisen huhtikuussa 2016. Mukana tuli myös uusi valkoinen mela ja karkuremmi.

 

 

Leave a Reply