Kolmen kahvilan SUP-kierros (tai siis kolmasosa siitä)

Eilen sain loistoidean, tehdä kolmen kahvilan SUP-kierros Espoossa.  Kahvilat olisivat Villa Pentry Nuottaniemessä, Merenneito- kahvila Matinkylässä ja Haukilahden paviljonki.

Tuumasta toimeen:  aurinkorasvakerros ihonpintaan (mahtava aurinkoinen sää), kevyt helleasu päälle, ladattu kamera vyölle, lauta autonkatolle ja menoksi.  Ensimmäinen kohde meni suunnitelmien mukaan: kuppi kahvia ja jäätelö terassilla.  (Nuottaniemi check).

Lauta mereen kätevästi venerampista Nuottaniemen venesatamassa. Sivutuuli etelästä, joo, se ei ole mukavaa, sitä kun olisi sitten tällä reitillä ihan koko matkan (paitsi hetken saaren takana ei).  Sitten alkoi heittää enemmänkin. En ollut todellakaan yksin merellä, moni muukin oli nauttimassa kesäillasta: moottoriveneitä, vesijettejä jopa vesibussi, ja niiden aallot. Just nyt ei huvittanut keikkua villinä aalloilla tai mennä koko matkaa polvillaan. Joten kurvasinkin Nokkalanniemen venesatamaan. Tämä tehdään loppuun joku toinen kerta.  Onneksi kauniina kesäiltana voi myös käydä kävelemässä Helsingin keskustassa.

Villa Pentry:

Nuottaniemestä Nokkalanniemeen:

Fiilistelyä SUP- rannoilla (Helsinki & Espoo)

Tälle päivälle oli suunnitelmana miehen uuden kajakin ensikäyttö.  Kajakki ostettiin edukkaaseen hintaan Merimelojien huutokaupasta viikko sitten ja halu olisi kova päästä koekäyttämään.  Tämänpäiväinen tuulitilanne muutti suunnitelmat, joten kajakki odottaa pukeilla uutta päivää.

Ruohonleikkuun jälkeen piti kuitenkin päästä veden ääreen kesäfiilistelemään, joten lähdettiin pikkuajelulle kohteina Windsurf & Sup Taster Sessions-tilaisuus Kalastajatorpalla ja Oittaan ulkoilualue, molemmat tuttuja SUP- kohteina, lisäksi kurvasimme myös Matinkylän rantaan (jossa ainakin viime kesänä oli mahdollista supata). Samalla tutkailimme näissä sopivia kohtia kajakin veteenlaskuun, hyvä, jos pääsisi kohtuulähelle autolla, ettei tarvitse kovin pitkää matkaa kajakkia kantaa.

Kalastajatorpalla oli kova meno päällä: kovan tuulen lisäksi siellä oli paljon ihmisiä kokeilemassa mm. suppausta, kajakkimelontaa ja purjelautailua, olipa siellä elävää musiikkiakin.  Kiva tilaisuus, ihmiset selvästi nauttivat sekä lajeista että tunnelmasta.  Tälläistä leppoisaa rantaelämää on mukava saada Suomeenkin.  Heinäkuun lopussa on iso SUP- tapahtuma Helsingissä: Full Moon SUP 2015, siellä tulee olemaan satoja?/tuhansia? aalloilla keinujia kiertämässä Korkeasaarta.  Itse en taida mennä laudan päälle silloin, mutta tunnelmaa kokemaan ja kuvia ottamaan rannalta käsin varmastikin.

Matka jatkui Oittaalle, jossa suppasin kerran viime kesänä.  Sisämaajärvet ovat usein rauhallisempia tuuliltaan kuin merialue, niin nytkin Bodomjärvi olisi ollut hyvin melottavissa, ei vaahtopäitä, toki puuskia oli sielläkin.  Kahvit juotiin terassilla, munkki oli myös hyvää. Seuraavaksi pyrähdimme Matinkylään, jossa mies joi taas kahvit, itselle ei heti perään maistunut. Rannalla oli muutama ihminen kävelyllä tai koiraa ulkoiluttamassa, ja Merenneito-kahvilassa oli kyllä väkeä.  Mutta merellä ei ketään näkynyt, tuuli piti muutkin kuin meidät poissa mereltä.

Miehen uusi (vaikkakin käytetty) keltainen kaunotar:

Miehen uusi kajakki

 

Helsingissä:

Espoossa: