Aamukahville pitää päästä

(ja tämä on siis Assari eikä se Rouva :))

Assarin osana on saada kuppi kahvia reissuilla, mutta nyt kun Rouva on Espoossa ei se oikein onnistu. Joten piti ottaa onni omaan haltuun ja lähteä aamukahville. Blogin hengessä se pitää tehdä meloen. Joten, kohti rantaa ja sen yli. Meloen Matildanjärvellä kun pääsee Teijon kansallispuiston luontotaloon. Siellä on kahvila!

Vesivempeleeksi valikoitui merikajakki Kiiro. Se on hieno. Niin hieno, ettei tällainen tavallinen ihminen ymmärrä. Merikajakin ominaisuuksiin kuuluu kiikkeryys, joka kuulemma kompensoi sitä, että merellä keikkuu. Tavallisen ihmisen korviin se tuntuu ristiriitaiselta. Mutta viis siitä.

Kiiro on muuten japania, keltainen. Kaikki perheen kanootit/kajakit on nimetty japaniksi. Tähänkin on syynsä.

Melominen itsessään onnistui normaalin keikkuen. En ole aiemmin melonut kahvilaan, vaan oikaissut metsän halki. Saavuin siis Kavanderinlahden uimarannan kautta. Äkkinäinen ei keksi muuta reittiä kahvilaan kuin erittäin jyrkkää kallionrinnettä kipuaminen. Kajakki jää kaukaiseen Kavanderinlahteen.

Sitten erinomainen kuppi kahvia ja aivan tuore munkkirinkeli. Loistavaa.

Takaisin tullessa huomaan, että kallionrinteen vierestä on opastus sen ohi. Se on jopa lyhyempi reitti.

Kun Rouvakin on aina niin innoissaan noista karttakuvista liitän tähän kartan melonnasta. Se todistaa, että muutkin reitit kuin suorat ja nopeat vievät perille.

ps : Kiiro taitaa mennä myyntiin. Se on liian hieno minulle, en ymmärrä sen hienointa ominaisuutta, keikkumista. Katso tarkemmin täällä, myös vaihto vakaaseen retkikajakkiin käy. Avainsana vakaa.

Ostoksilla Klaukkalassa

Lähdimme ystävän kanssa Klaukkalaan Welhonpesään ostoksille: ystävä tarvitsi suppausta varten melan ja karkuremmin ja itse olen miettinyt uutta melaa. Welhonpesässä on muuten tavaraa! Kajakkeja varsinkin on ulko- ja sisätilat lattiasta kattoon täynnä.  SUP-melojakin oli vaikka kuinka monta mallia.  Ystävä löysi tarvitsemansa sekä myös uuden kelluntaliivin, se näyttikin oikein hyvälle. Omaan käteen tarttui tiukasti kiinni ihana melaherkku.  Sen verran hunajainen hinta, että se piti riistää kädestäni väkivalloin irti, eli ehkä sitten joskus.

Kiskonjoella

Tämänpäivän suunnitelma oli mennä SUP-laudalla ja kajakilla Kiskonjokea/Perniönjokea sellainen kahden tunnin retki.  No, ylisuorittamiseksi se miehen kanssa meni :).  “Tähän asti kerran päästiin, niin jatketaan vaan vielä”.  Viittaus siihen, että vastavirtaan pääsikin jatkamaan Kiskonjokea Perniönjoen haaran jälkeen, kun usein siinä on kivinen virtapaikka, jossa matka stoppaa.  Vesi oli nyt niin korkealla, ettei siinä mitään virtausta oikeastaan ollut eikä kivistä mitään tietoa.  Joten matkasimme eteenpäin kohti Latokartanonkoskea.

Hullunkiilto silmissä sinne tähtäsimme.  Ei jääty mihinkään puurunkoihinkaan kiinni, yhdessä kohtaan piti metri kahlata kivien takia, mutta siitäkin mentiin yli. Lisäksi oli hauska puunrungon alitus makuuasennossa :).

Lähelle varsinaista koskea pääsimme, mutta matka tyssäsi kovaan virtauspaikkaan, jossa oli matalaa ja kiviä niin, ettei päässyt vauhtia melomaan, vaikka hurjasti yritti.  Hassua, että valokuvassa ei näy virtauksesta mitään, vaikka todellisuudesta eteenpäin ei vaan pääse virtauksen vuoksi.

Matkaa reissulle tuli 13.5 km ja aikaa kului 3,5 tuntia.  Väsymys ei päässyt vaivaaman, kun virtauspaikan ‘kamppailussa’ saamasta adrenaliiniryöpystä riitti hyvin virtaa paluumatkalle. Olipa vasta melontaretki.