Perniön järviä: Hamarijärvi

Mökillä on menossa maalausurakka, mutta sain kuitenkin houkuteltua miehen mukaan aamuSupille. Pakkasimme kaksi pumpattavaa lautaa autoon ja suuntasimme kohti Kirjakkalan ruukkialuetta ja siellä sijaitsevaa Hamarijärveä. Hamarijärvi näyttää kartalla hauskasti mutkittelevalle pitkulalle.  Ja sitä se olikin, mutta yhtä asiaa emme sovelluskartalta tajunneet, nimittäin järven itäosaa ympäröi suoalueet.  Tai onko ympäröi edes oikea sana, järvi tuntui jatkuvan maalle tai metsään tai siis oikeammin siis suolle/suona. Oli aika erikoinen ja veikeä näky.

Hamarijärvi oli mukava melottava, paikoin oli täysin tyyntä ja sen verran oli selkäalueita, että jonkin verran oli tuulta ja pientä aaltoakin.  Aurinko paistoi tänään mukavasti , joten järvellä vierähti helposti puolitoista tuntia.  Sen jälkeen onkin ollut ihan rento ja laiska olo.  Pitäisi tästä vääntyä maalaamaan, ehkä kahvin ja keksin voimalla onnistuu.

P.S. Hamarijärvellä näytti olevan toinenkin seurue suppaamassa.  Olivat vuokranneet laudat paikalliselta kajakki- ja lautavuokraajalta, hän tuo niitä tarvittaessa meren tai järvien rantaan.