Loma alkaa aamuSUPilla

Ensimmäinen kesälomapäivä, ja mikä olisikaan parempi tapa aloittaa loma kuin mennä aamusta järvelle.  Uimapuku ylle, ja Amazing Aurajoki SUP -paita päälle sekä juoksuhousut jalkaan.  Lisäksi nyt lähti koekäyttöön eilen hankitut crocs -kengät, joita ajattelen uusiksi SUP-kengiksi. Niistä muutama sama myöhemmin. Matildanjärvellä paistoi kauniisti aurinko, kun kiersin Isoholmansaaren.  Vaihdoin muutaman sanan ulkoilijan kanssa, jolla oli mukana metsässä pari koiraa.  Toinen koirista on oikea vesipeto, oli tulossa uimalla luokseni, mutta muutti sittenkin mielensä.  Mukavahan sitä olisi ollut rapsutella, mutta entäs jos olisi halunnut laudalle? Sitten olisi tullut kokeiltua suppaamista koirankin kanssa.

Kiersin Isoholman saaren kauniissa ympärämuodossa, ja palattuani rantaan uin hetken.  Vesi tuntui aika viileälle sinne kahlatessa, mutta kunhan kastautui, niin siihen tottui nopeasti ja uiminen oli oikein mukavaa. Lopuksi nousin vielä hetkeksi SUP-laudalle ja leikittelin hetken, eli kävelin vähän laudalla, päästä päähän ja sellaista. Olipa mukava lomanaloitusaamu. Kun tulin pois vedestä niin kaiken kruunasi hetken kestävä pikkuinen kesäsade. Kun on uikkarit päällä ja muutenkin juuri järvestä noussut, niin tuollainen sadehan on vain ihana. Kesä.

SUP -kengistä vielä. Viikonlopun Amazing Aurajoki SUP 2017 -tapahtumassa huomasin, että kenkäni, joita olen käyttänyt supatessa, eivät ole ollenkaan hyviä osuuksille, joilla kannetaan lautaa ja kävellään.  Uimatossut asfaltilla hiersivät rakot päkiöihin (ja kuluivat itsekin melkein puhki, vanhathan jo olivat) ja reilut sämpylä -malliset crocsit pyörivät jaloissa rinteessä ja nilkathan siinä sitten muljahtelee.  Joten uudet, erilaiset töppöset ovat haussa.  Eilen ostin tyköistuvat remmilliset crocs -kengät ja ne olivat koekäytössä tänään.  Tässä ensiarvio/ekakäyttö.

Istuivat hyvin ja olivat mukavat kävellä sekä hiekkatiellä, pienessä rinteessä että rannalla ja vedessä. Vedessä tietty hörppäsivät vettä, joka ei tullut itsestään ulos, vaan piti ottaa kengät jaloista ja kaataa vesi pois.  Mutta tykkään kuitenkin olla laudalla avojaloin, niin ei mikään ongelma.  Pysyivät tyynessä säässä hyvin laudalla mukana ilman verkkoakin, kulkivat alassuin, jotta vesi valuu pois.  Vaikka ovatkin piukat, niin oli helppo sekä pukea että ottaa jalasta myös laudan päällä.  Varovaista vihreää valoa näille tässä vaiheessa, tämähän oli vasta ekakäyttö ja olosuhteet olivat erinomaiset ja kävelymatka lyhyt.  Jatketaan siis koekäyttöä.

 

 

Ostoksilla Klaukkalassa

Lähdimme ystävän kanssa Klaukkalaan Welhonpesään ostoksille: ystävä tarvitsi suppausta varten melan ja karkuremmin ja itse olen miettinyt uutta melaa. Welhonpesässä on muuten tavaraa! Kajakkeja varsinkin on ulko- ja sisätilat lattiasta kattoon täynnä.  SUP-melojakin oli vaikka kuinka monta mallia.  Ystävä löysi tarvitsemansa sekä myös uuden kelluntaliivin, se näyttikin oikein hyvälle. Omaan käteen tarttui tiukasti kiinni ihana melaherkku.  Sen verran hunajainen hinta, että se piti riistää kädestäni väkivalloin irti, eli ehkä sitten joskus.

Kamerateline Rouvan lautaan

Kameran kiinnittäminen SUP-lautaan on oikeasti hankala juttu. Sen pitäisi olla helppo asentaa ja riittävän tukeva kameran värinän välttämiseksi. Gopro-tyyppiset tarrat eivät innosta. Ne joko irtoavat vääränä hetkenä tai sitten niitä ei saa millään pois.

Tähänkin yksinkertaiseen ongelmaan löytyy monimutkainen ratkaisu. Suunnitellaan oma SUP-kamera-teline. Aloitetaan 3d-mallinnuksella, sen jälkeen tulostaminen, joka kestää n. 9.5h. Sitten vain kumiköysillä kiinni ja sisso.

Lisäksi tarvitaan kameratelineitä ebaystä, kumitassut rautakaupasta ja muutamia ruuveja. Kumiköydet löytyivät Biltemasta, näitä oli tarkoitus käyttää purjeiden pitämiseen siistinä kiepillä. Jos joku on niin hullu että haluaa kokeilla samaa löytyy .STL-malli Thingiversestä. Teline tarvitsee aika ison tulostimen. Käytännössä tämä on isoin esine mitä Malyan M180 pystyy tuuppaamaan ulos.

Kuvat kertovat lisää.

Viileää vappua!

Vappuaatto avautui juuri niin kuin säätiedotus oli luvannutkin: lunta maassa valkoisenaan ja lämpötilakin nollassa.  Eikä se siitä päivän mittaan juuri muuksi muuttunut, hurjaan + 2 lämpöön päästiin.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että keli on asukysymys, joten päivä oli täydellinen kuivapukutestaukseen. Kiitos Kirsi pukujen tuomisesta kokeiluun (Ursuk Oy)!

Seurueestamme kolme aikuista ja yksi lapsi olivat innokkaita koekaniineja.  Itse vedin ensimmäistä kertaa kuivapukua päälle, joten kyselin tyhmiä kysymyksiä: “Siis oikeesti, mikään vaate ei kastu alla, ei tarvitse laittaa bikinejä alle?” Ei kuulemma kastu, uskottava se on.

Sain mallin, jossa oli kumpparit kätevästi mukana kiinni.  Ne minua vähän mietitytti SUP-laudalla olemista ja liikkumista ajatellen, mutta muuten oli aika kätevää vetästä kengät samalla päälle kuin haalarikin. Ursukin mallistosta löytyy monenlaisia kuivapukuja, myös melontaan on omansa. Ennen veteen menoa pitää vielä tyhjentää puku ylimääräisestä ilmasta, mutta sitten oltiin valmiita veteen.

Vedessä kelluminen oli todella lystiä! Minulla oli varsinaisen kuivapuvun alla Ursuit-välivaate, ja lämpö oli juuri sopiva. Ei ollut kylmä eikä kuuma. Puku tarrasi vartaloon tiukasti kiinni vedessä, yläkropassa ja kumppareissa oli sitten ilmataskut, jotka kellutti. Oli hassua ja hauskaa möngertää menemään vedessä! Vesileikit on vaan niin hauskoja, ja näillä vermeillä menee vaikka pakkasessa.  Olimme vedessä varmaan parikymmentä minuuttia eikä tuntunut kylmä missään.

Ja tietty piti kokeilla suppausta myös.  Kumpparit tuntuivat aluksi oudoilta ja jäykiltä, mutta kun niihin tottui niin itse asiassa ne antoi jotenkin jämäkkyyttä ja tukevutta jalkoihin.  Puku toimi oikein hyvin meloessakin, minkä istuvuudessa häviää märkäpuvulle, niin toisaalta jos kelluntaliiviä ei tarvitse niin siinä voittaa puolestaan. Toimii!

Oli kyllä aivan super vappupuuha! Iso kiitos Ursuk Oy:lle Ursuit -kuivapukujen lainasta! Tällaisillä puvuilla saa lisättyä kautta moniin vesiurheilulajeihin, myös suppaukseen.  Ja kelluntahan nyt on vaan aina niin kivaa!

Välineurheilua

Aurinko paistaa! Rannalle! Loppuviikoksi luvattu huonompaa säätä, joten talla pohjaan ja suppaamaan. Tänään olikin erikoispäivä, kokeilin USAsta saakka hankkimiani surfaurinkolaseja (voimakkuuksilla).  Jos nämä toimii niin kuin toivoa sopii, niin suurin murheeni laudalta kaatumisen suhteen poistuu.

Laseissa on takaraivon taakse tuleva napakka kiristysremmi, ja lisäksi kaulaan tuleva löysä remmi.  Koekäyttö oli tosi positiivinen! Istuvat mukavasti ja tukevasti päässä.  Eivätkä ainakaan tänään edes pahasti huurustuneet. Koekäyttö vedessä toimi aivan loistavasti: sukellus kasvot edellä veteen, pysyivät täydellisesti paikoillaan, kaatuminen selkä edellä veteen, sama juttu. Vähänkö ovat hyvät. Kyllä ne Jenkit osaa.  Jotenkin uskalsin aika luottavaisena sieltä tilata (wearsurfglasses.com), vaikka eivät edulliset olleetkaan, ja päälle vielä tulli ja verot. Ajattelin, että siellä niin paljon laatutietoisia surffareita, että pakko olla tarjolla laatutuotteita (jos vaan sattuu oikein verkosta valitsemaan). Ja on heissä varmasti myös likinäköisiä, niin vahvuudetkin todennäköisesti onnistuu. Olen tosi tyytyväinen.

 

Vappusuppia odotellessa

Aurinko paistaa niin kesäisesti, että oli hyvä tunnelma lähteä hankkimaan kesäinen märkäpuku.  Olin niitä jo sovitellut venemessuilla, ja jo silloin syntyi ajatus sellaisen hankinnasta, ja nyt se on tehty. Nyt on puku, jos päivä tästä lämpenee, mutta vedet vielä kylmiä.  Mukava ajatus ainakin, pitää testata käytännössä, että toimiiko.

Kuvassa puku: Rip Curl Wet Suit 1.5mm, hankintapaikka Surf Shop (Helsinki).

53b71ae8-49aa-4e51-93a6-207d5a932992

Synttäriostoksilla

Tänään kävin ostoksilla Helsinki Surf Shopissa Lauttasaaressa.  Aurinko paistoi, mutta tuuli oli lähes jäätävä. Hetken pohdin, liekö ihan paras idea ajatella huomenna suppaavansa, mutta sitä varten olin kyseiseen kauppaan menossa.  Tarvitsin pidempivartiset neopreenitossut, jos meinaan vielä näillä keleillä supata.  Siis ostoksille.

Tossut löytyivät helposti.  Tuntuivat heti mukaville ja pehmoisille jalassa.  Näissä ei ole kovaa pohjaa, vaan varpaan alla pelkää pehmyttä, ja vartta juuri sopivasti menemään märkäpuvun lahkeen alle.

Toki jotain muutakin piti tutkia.  “Minulla on hihaton märkäpuku.  Miten voisi yläosaa parantaa syksysuppaukseen?”  Neopreenipaidan kuulemma voisi laittaa alle.  Otin rekiltä sekä sellaisen että pitkähihaisen märkäpuvun alle laitettavan paidan.  Kaksi neopreenivaatetta päällekkäin tuntuu ajatuksenakin ahdistavalta, joten päädyin kevyempään paitaan.  Käsivarret eivät ole siis neopreenisuojattuja, mutta kuka sitä nyt aikoo mereen tippua…

Kassalta tarttui mukaan vielä uusi kännykkäpussi.  Omalla kännykällä koitettuna, siinä pystyi puhelimen toimintoja käyttämään ja jopa ottamaan kelpo valokuvankin kännykän ollessa sisällä pussissa. Kolme ostettavaa löytyi, sopiva synttärisetti itselle 🙂 .

Näillä uusilla varusteilla täydennettynä tarkoitus olisi mennä Halikonlahdelle huomenna laudalle.  Saas nähdä kuin käy.

Tossut, paita ja kännypussi

Märkäpukuostoksilla

Tänään oli shoppailupäivä. Tajusin joku hetki sitten, että vaikka lämpötilat tästä pikkuhiljaa nousevat, järvi- ja merivedet ovat vielä pitkään kylmiä. Suppailussa ei sinäänsä olla vedessä, mutta on aina mahdollista, että sinne pulahtaa tahtomattaan, joten on syytä varautua siihen. Märkäpuku lienee syytä siis hankkia, jos aikoo toukokuussa (tai ennen juhannusta :)) supata.

Soitto Joelille: “Mitä pitäisi huomioida märkäpuvun hankinnassa?” Sain hyviä vinkkejä ja ohjeita (kiitos Joel!), joita en ehkä loppupeleissä kaikkia noudattanut (sorry Joel!), mutta puhelu oli hyvin tärkeä tässä hankintaprosessissa. Olen ihan untuvikko märkäpukuasioissa.

Lähdin siis kohti märkäpukukauppoja, ajatuksella hankkia pitkälahkeinen ja -hihainen märkäpuku, jonka saumat olisi liimattu,  ja hinta alle 100€. Mahdoton yhtälökö?

  • Kauppa 1: Naisille oma malli, kivoja sinisiä kukkakuvioita, hinta tavoitehinnassa, mutta ei liimatut saumat. Pukukoppiin…ote lahkeesta ja jalkaan, ei tämä nyt oikein nouse.  Joel oli kyllä sanonut, että kuivana pitääkin olla ‘liiankin’ tiukka, mutta kai nyt polvikohta pitäisi polven kohtaan saada? Vähän tomerammin siis yrittämään, hikeä pukkaa, muttei se polvi paikkaansa yllä.  Ehkä tämä ei vain ole sopiva malli tälläiselle paksulle lihaksikkaalle pohkeelle.
  • Kauppa 2: Ei, meillä ei ole märkäpukuja.
  • Kauppa 3: Ei meillä ole märkäpukuja.
  • Kauppa 4: Ei meillä ole märkäpukuja.
  • Kauppa 5: Täältä löytyy kahta mallia: pitkähihainen ja hihaton malli. Pitkähihainen sellaiset 150€ ja hihaton 89€. Myyjä kehoitti kokeilemaan molempia, jotta saa tuntumaa molempiin.  Pukukoppiin siis.  Hihaton malli tuntuu heti omalle, pukemista helpottaa nilkoissa olevat vetoketjut. Tiukkaan kokovartaloasuun pukeutuminen saa olon tuntumaan ihan supersankarille: käsi ylös taivaalle ja pelastamaan maailma! Kokeilen myös pitkähihaista malli, onpa tukala, ahdistava ja kuuma.

Niin tuli hankittua hihaton pitkälahkeinen märkäpuku. Kun siihen liittää säähän sopivan takin, neopreenitossut ja pyöräilykäsineet niin eiköhän sitä voi toukokuussa supata.

Tänään hankittu hihaton märkäpuku

Rouva märkäpuvussa

Supersankarifiilis (rekonstruktio ensifiiliksestä pukukopissa)

SUP-asun koonti (märkäpuku + takki + neopreenitossut + pyöräilykäsineet)